Avoimet työpaikat

Lähihoitaja- tule meille töihin!

Etsimme lähihoitajia Kyyhkylä Oy:n Palveluasumisyksikköön, jonka toiminta on käynnistynyt huhtikuussa 2024. Kyyhkylän Palveluasumisen tarjoamat palvelut pitävät sisällään ikääntyneiden ympärivuorokautista palveluasumista ja yhteisöllistä asumista.

Työnkuvasi Kyyhkylässä lähihoitajana

Lähihoitajan tehtävänä on avustaa asukkaitamme arjessa, tarjota heidän tarvitsemaansa hoitoa sekä avustaa ja tukea asukkaidemme toimintakykyä.
Tehtävään ja työyhteisöömme soveltuvat parhaiten vähintään jonkin verran kokemusta omaavat henkilöt, jotka ovat avoimia kehittämään uuden yksikön toimintaa, ovat sosiaalisesti älykkäitä ja kivoja työkavereita, noudattavat säädöksiä ja ohjeistuksia, mutta omaavat aloitekykyä ja itsensä johtamisen taitoja. Työssä pärjää hyvillä tietoteknisillä taidoilla.

Työsuhdemuodot

Haemme lähihoitajia täysiaikaiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, osa-aikaiseen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteiseen, osa-aikaiseen määräaikaiseen työsuhteeseen.
Työajat: kolmivuorotyö, kaksivuorotyö sopimuksen mukaan
Aloitus: Sopimuksen mukaan joustavasti

Tässä tehtävässä edellytetään

• Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto (lähihoitaja tai perushoitaja)
• Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi
• Rikostaustaote iäkkäiden kanssa työskentelyä varten
• Olethan valmis hankkimaan hygieniapassin ennen töiden aloitusta
• Lääkeosaaminen katsotaan eduksi

Miksi sinun kannattaa tulla meille töihin?

• Kyyhkylä Oy on yrittäjävetoinen ja täysin kotimaisesti omistettu yhtiö, tuotamme laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita Mikkelin Kyyhkylässä.
Vastuullisuus, suvaitsevaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen sekä oikeudenmukaisuus ja uudistuminen ovat toimintamme yhteisesti hyväksytyt arvot.
• Yhtiö työllistää tällä hetkellä liki 40 ammattilaista, jotka tuottavat laaja-alaisia hyvinvointi- ja kuntoutuspalveluita. Kyyhkylässä sinulla on mahdollisuus kehittyä ja edetä työssäsi, omaa persoonaa ja vahvuuksia hyödyntäen. Olemme sitoutuneet henkilöstön jatkuvaan kehittymiseen sekä laadukkaaseen esimiestyöhön.

• Toimivan työterveyshuollon palvelut Mehiläisessä.

• Saat kattavat henkilöstöedut 2024 mm. 200 € vuotuisen saldon HammasMehiläiseen, 100 € vuotuisen saldon Kyyhkylän Kuntoutuskeskukseen, -20 % henkilöstöedun konsernin yhtiöiden valikoituihin tuotteisiin ja palveluihin (Kyyhkylä Oy, Kyyhkylän Kartano Oy, Wellbeing365 Oy, Elämäsi Kunnossa Oy), veloitukseton kuntosali työpaikalla ja viikoittaisia ryhmäliikuntavuoroja. Työnantaja pidättää oikeudet päivityksiin.


Toivottavasti kiinnostuit ja saamme sinut työkaveriksemme Kyyhkylään!
Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian. Lisätiedustelut: yksikön johtaja Virpi Veijalainen, virpi.veijalainen(at)kyyhkyla.fi, 044 418 5804

Maksamme sinulle rekrytointibonuksen


Noudatamme palkkauksessa yksityistä sosiaalipalvelualan työehtosopimusta mukaillen G22D palkkaluokkaa, aloituspalkan ollessa 2500–2800 € riippuen työkokemuksestasi. Lisäksi maksamme sinulle 2000 € rekrytointibonuksen (3kk:n työskentelyn jälkeen 500 € ja 6kk:n jälkeen toiset 500 € sekä työskenneltyäsi meillä vuoden 1000 €).